2010 22-24

22.

Katku, Kutka ja Ketku ryömivät varovasti esiin kolostaan. Hyrskynmyrsky oli autioittanut olohuoneen vaaralliseksi autiomaaksi, jossa ei enää ollut käteviä piiloja pienille hiirille. Talo oli viety pois ja hurinakone oli imuroinut ahkerasti pois pölyt ja silput ja murut. Paitsi sieltä sohvan alta, jossa kolmikko oli piilossa – sohvaa ne eivät sentään jaksaneet taas siirrellä kolmikon onneksi. ”Hui. Onpas täällä autiota. Ihan vaan näitä huonekaluja. Mihin ihmeeseen ne ovat saaneet kaikki lelut ja vaatteet ja kirjat ja kengät ja kaiken muun?”, kuiskasi Kutka. ”Uskaltaako tästä edes lähteä minnekään, eihän täällä ole mitään suojaa!”, taivasteli Ketku. ”Mie kyl tykkään ku ei kuono kutise koko ajan!”, sanoi Katku. ”Onhan ne pikkurääpäleet löydettävä. Mennään.”, totesi Kutka.

 Hiiret pujahtelivat varovaisesti huonekalujen vieriä, kirjahyllyn alle, ja siitä seinänvieriä lastenhuoneeseen. ”Huh, täällä on sentään taas vähän tutumman oloinen maisema. Onneksi tämä lastenhuone ei koskaan pysy kovin kauaa autiona hyrskynmyrskyjen jälkeen”, huoahti Ketku lastenhuoneen ovella. ”Aaatshiiih!”, aivasti Katku. Ketku ja Kutka mulkaisivat sitä vihaisesti, ja kolmikko luikahti sängyn alle tarkkailemaan tilannetta. ”Täällä on jotenkin valoisampaa”, ihmetteli Kutka. ”Ne on nuo jouluvalot tuossa, niistä se tulee”, oivalsi Ketku. ”Se tönö on tuolla pöyällä”, kertoi Katku.

Jo vain, siellähän se oli. Mutta voi missä alennustilassa. Hyrskynmyrsky oli autioittanut senkin kokonaan, ei ollut yhtikäs mitään koko mökissä. Mutta mökin ääressä kyllä oli pikkuihminen, joka innokkaasti suti sitä luudalla puhtaaksi. Pikkuihmisen takaa ei oikein nähnyt, mitä oli tapahtunut hiirille, missä olivat Siiri, Iiro, Anneli ja Henrikki. Katku, Kutka ja Ketku pohtivat hiljaa kuiskaillen, pitäisikö niiden hivuttautua lähemmäs katsomaan oliko tekeillä kenties jotain vaarallista, mutta koska lattialla hääräsi myös mini-ihminen, ne arastelivat vähän. Lopulta ne päättivät hiljaa kiertää sänkyjen alta kirjahyllylle katsomaan näkisikö sieltä tilannetta.

Sillä välin Siiri, Iiro, Anneli ja Henrikki yrittivät olla hiljaa. Ne oli tempaistu pienin käsin pois sängyistään ja samoin tein oli siivottu sängyt ja huonekalutkin pois mökistä. Iso ihminen oli sanonut pienelle, että tämä voi toki siivota mökin, mutta piti varoa ettei mitään pientä pudonnut lattialle, ja että hiiret pysyvät tallessa. Työtä käskettyä, hiiret oli nosteltu nätisti istumaan hassuun ammeeseen. Hetken aikaa ne pelkäsivät että niitä uhkaa kylpy, sillä pikkuihminen sanoi: ”Sit nää menee uimaan, nää menee joulukylpyyn kaikki” ja astia näytti siltä että siihen houkuttaa laittaa vettä tai jotain nestettä, mutta ne saivat istua kuitenkin ihan rauhassa. ”Tää vois olla semmonen kattila-allas, semmonen poreallas vaikka näille”, sanoi pikkuihminen ja mini-ihminen vastasi lattialta: ”Tätä!”, samalla kun purki hienoa värikästä taloa lattialla.

Sitten pikkuihminen sovitteli taloon uusia asukkaita. Kaikki hiiret katsoivat pettyneinä ja peloissaan, kun talo täyttyi aivan muista eläimistä, Iiron hevonenkin se siellä oli muiden kanssa ja ison ihmisen kranssista irrottama tonttu oli tuotu niitä paimentelemaan. Päättikö pikkuihminen muuttaa heidän talonsa talliksi? Sitten paikalle tuli isompi pikkuihminen ja sanoi tiukasti: ”Se on noitten hiirten talo, laitetaan sinne kunnon jutut ja huonekalut ja koristellaan se jouluksi, laita ne duplot laatikkoon.” Tämä kuulosti jo paremmalta! Mutta sitten iso ihminenkin tuli huoneeseen ja sanoi: ”Nyt hei ihan tosi nukkumaan, leikit seis ja sänkyyn hop! Huomenna voi sitten jatkaa.” ”Eiiiiikä! Mä leikin ihan vähän aikaa vielä! Ei mua nukuta yhtään!”, vinkui pienempi pikkuihminen. ”Ei tartte väsyttääkään, nyt on silti aika mennä sänkyyn, huomenna on vielä vaikka kuinka paljon hommia, tää teidän huonekin näyttää siltä kuin ei olisi ikinä siivottukaan, ja pitää käydä kaupassa ja vaikka mitä!”, sanoi iso ihminen tiukasti. ”Mut sä sanoit että huomenna voi sit jatkaa leikkiä, miten sitä ehtii jos pitää tehdä kaikkea muuta?”, vänkäsi isompi pikkuihminen. ”No kyllä sitä ehtii, kun menee nyt reippaasti nukkumaan ja herää ajoissa”, väitti iso ihminen.

Hetken tohinan ja iltasatujen jälkeen sammuivat valot ja pikkuihmiset alkoivat hakea unta. Siiri, Iiro, Anneli ja Henrikki huokaisivat syvään ja alkoivat varovasti kömpiä pois ammeesta. ”Uskaltaako tässä nyt odottaa, että meillä olisi huomenna asuttava koti?”, aprikoi Siiri. ”Vaikea sanoa... ja minneköhän me oikein joudumme?”, vastasi Anneli. ”No mutta, tokihan te mahdutte asumaan talossa meidän kanssamme!”, ällisteli Iiro. ”Mitäs jos me ihan itse vähän aloittelisimme sitä sisustusta”, ehdotti Henrikki.

23.

Hiirilauma mietti hetken ja päätti sitten että ehkä he voisivat vähän yrittää itsekin vaikuttaa sisustukseen. ”No mitäs tänne tarvittaisiin?”, pohdiskeli Anneli. ”Sänkyjä Kutkalle, Katkulle ja Ketkulle ei ainakaan ole näkynyt missään vaiheessa”, sanoi Iiro. Katku, Kutka ja Ketku olivat hetken aikaa ihan hiljaa, silmät pyöreinä. ”Meinaatteko työ että myökii mahuttais tänne asumaan?”, kysyi Katku toiveikas ilme naamallaan. ”No toki, eikös ollut puhe että tänne mahtuisi vaikka viisitoista hiirtä, eikä meitä ole edes puolia siitä”, sanoi Iiro, muiden nyökytellessä taustalla. ”Tehän voisitte vaikka asua yläkerrassa, jos sopii”, ehdotti Henrikki. ”Ai saataisko myö oikeen oma huone”, ällisteli Katku. ”No, jos haluatte.” ”Voi, se olisi kyllä aikamoisen hienoa”, hykerteli Ketku. ”Mutta me ei kyllä oikeastaan olla semmoisia sänkyhiiriä, että joku semmoinen vähän pehmoisempi pesä voisi olla mukava”, aprikoi Kutka. Yksissä tuumin siis suunnattiin etsimään pieniä pesiä.

Eteisestä löytyikin laatikkokaupalla vallan mainioita pieniä pesiä. Iloiset hiiriveikkoset olivat sitä mieltä, että jos valita sai, niin kannatti ottaa iloisia värejä, joten valikoitiin sitten aurinkoisia sävyjä kaikille. ”Oi miten pehmeitä nämä on, ihan toista kuin nukkua jonkun karhun kainalossa tuolla pehmolelulaatikossa”, iloitsivat Kutka, Katku ja Ketku kilvan, kun hiiret raahasivat pesiä talon yläkertaan. Matkalta napattiin vielä pari iloisen väristä mattoa mukaan ja kavuttiin ullakolle sisustamaan. 

Alakerrassakin oli tapahtunut jotain, mutta ennen kuin hiiret ehtivät tutkia sitä sen tarkemmin, tuli yllättäen iso ihminen lastenhuoneen hämärään kädet täynnä tavaraa. Hän nosteli hiiret ullakolle pesiin ja kuiskasi: ”Odotelkaapas nyt vaikka siellä vähän aikaa, niin minä järjestelen tämän alakerran. Ottakaa vaikka torkut siellä.” Hiiret vilkuilivat toisiaan hämmentyneenä ja vähän säikähtäneenäkin – miten ihmeessä iso ihminen puhui heille! Ullakolle iso ihminen nosti pienen kynttilän lepattamaan ja hauskan pallon ihmeteltäväksi. Jännitys sai hiirilauman kuitenkin torkahtamaan pesiin, iso ihminen ei vaikuttanut sittenkään kovin pelottavalta.

Jonkin ajan kuluttua iso ihminen oli mennyt, ja hiiret heräilivät. Varovaisesti Siiri, Iiro, Anneli ja Henrikki hiipivät alakertaan. Mitä ihmettä siellä oli tapahtunut! Koko tupahan oli sisustettu ja koristeltu jouluisasti. Sängyt oli pedattu nurkkaan, sohva ja pöytä toiseen, matto lattialle ja seinillä ja ikkunalla oli koristeita. Katostakin riippui ihana pallo. Mutta mikä ällistyttävintä, oli iso ihminen virittänyt hiirille jouluvalot! ”Ohhoh”, sanoi Henrikki. ”Onko tämä ihan vain meille?”, ihmetteli Siiri. ”Voi, mitään näin kaunista en ole voinut kuvitellakaan!”, ällisteli Anneli. Iiro vain tuijotti ympärilleen ihmeissään.

Anneli pyllähti sohvalle istumaan ja hymyili leveästi. Iiro istahti huopapallon päälle ja mutisi: ”Minä kyllä tykkäisin siitä hevosestakin.” Siiri ja Henrikki kömpivät sänkyihin ihmettelemään koristeita. ”Tämä on kyllä aika hieno hyrskynmyrsky”, hymyili Anneli. ”Tästä ei kyllä puutu muuta kuin herkkuateria!”, huudahti Henrikki.

24.

”Ihana, mie oon aina halunnu omaa leluhiirtä!”, Kutka ja Ketku heräsivät Katkun kiljahdukseen. ”Kattokeepa tätä, eikö oo sulone, nii lutune ettei tosikaa!”, ihasteli Katku pientä kainaloon sopivaa pehmohiirulaista, jolla oli hellyttävät nappisilmät ja lankahäntä. ”Tiiättekö, tää haisee sille pikkuihmiselle. Se on tainnu iha ite tehä tän!” ällisteli Katku. ”No ainakin sillä oli saksityö hallussa, kai se sitten osaa ommellakin”, mutisi Kutka unenpöpperöisenä. ”Minä luulen että tuo on semmoinen joululahja, ihmiset antaa semmoisia”, selosti Ketku.

”Jihuu!”, kajahti Iiron ääni alakerrasta. ”Katsokaa, tänne on tullut uusi heppa, tämä on vielä parempi, tällä voi keinua!”, riemuitsi Iiro ja keinui niin että häntä hulmusi. ”Saitsiekii semmosen joululahjan!” huuteli Katku yläkerrasta. ”Joo, meille tuli tämmöinen vauhtihumma”, huuteli Iiro takaisin.

Nuuh, nuuh, nuuhkivat Siiri ja Henrikki. ”Mikä täällä tuoksuu?”, ihmetteli Siiri ääneen ja raotteli silmiään. ”Pipari, täällä on hei pipareita”, huudahti Anneli ja ponkaisi ylös sängystä. ”Tulkaa katsomaan, täällä on muitakin herkkuja!”, hän jatkoi, ja Henrikki ryntäsi ihastelemaan pöydälle ilmestyneitä jouluisia antimia. Ja kyllä ne herkut hiirille maistuivatkin. Kaikki natustelivat pipareita ja muita herkkuja niin että napa natisi.

Kun kupu oli kaikilla täynnä, jatkoivat he juhlintaa kaikella muulla hauskalla. Anneli ja Siiri lueskelivat lahjaksi saatua lehteä – he kun olivat molemmat lukutaitoisia, vaikkei se kovin yleistä kangashiirille ollutkaan. Katku, Kutka ja Ketku esittivät triona joululauluja, bravuurinumerona Mössens julafton. Katku jaksoi ihastella pehmohiirtä, vaikka lupasi kyllä että se on ihan yhteinen lahja, ja muutkin saavat lainata sitä. Kuulapeliä pelattiin ja koristeita tutkittiin.

Lopulta herkut oli syöty ja laulut laulettu, ja hiiriä alkoi uni painaa. Kaikki ryömivät omiin koloihinsa unta hakemaan, ja mietiskelemään ällistyttäviä seikkailuitaan. Toisaalta tuntui siltä että nyt oli hyvä vähän levätä, mutta ehkä tämä tämmöinen talonomistajan elämä kävisi pidemmän päälle tylsäksi. Kokemus oli kyllä osoittanut, että ihan ihmisasunnossakin sai aikaan jos jonkinlaista seikkailua ja sattumusta. Jouluaattona eivät pikkuihmiset olleet ehtineet juurikaan käydä talolla, mutta arki saattaisi muuttaa tilanteen. Toisaalta hiirillä oli sellainen tunne, että iso ihminenkin oli heidän puolellaan, joten suuria vaaroja ei olisi tiedossa. Pieniä hauskoja seikkailuja ehkä kuitenkin.

Bonuskuva jouluiltana