"No niin, kukas haluaapi kokkeilla ensimmäisenä tätä keinua?", tiedusteli Katku.
"Minä", kiljahti Anneli ja loikkasi keinun kyytiin - ja alkoi ulvoa saman tien. "Apua, tämä heiluu, minä putoan, auttakaa, pysäyttäkää, pää menee pyörälle, tämä pyörii ja keinuu!"
Katku nauroi katketakseen.
"No tieteski se keinuu, sehä on keinu! Nyt siun vaan pittää ottaa vauhtia siinä, tälleen keikkaat eestaas ja yrität vaikka tähätä tuonne ikkunalauvalle. Sie voisit iha hyvi päästä sinnekki", opasti Katku ja hiljalleen Anneli sai keinun hallintaansa. Lopputulos tosin oli, että hän istui jäykkänä ja odotti, että keinu pysähtyisi ja hän pääsisi pois.
"No olipa se hurjaa. Ja aika hauskaa. Ja vähän pelottavaa", tuomitsi Anneli kyydin.
"Minä haluan keinua ikkunalaudalle asti", hinkui Iiro.
"Kyllä työ ehitte keinua, kukas haluaapi kokkeilla tuota heiluvaista kiipeilytelinettä?"
"No jos minä kokeilen, ellei siinä ole pakko keinua", aprikoi Siiri ja kapusi nappinarua ylöspäin kuin vanha tekijä. "Tämähän on aika kivaa, vaikka on kyllä hankala päättää että miten tästä mennään ja päästään."
"Ihan nynnyn näköistä, kun se on noin lähellä seinää, ettei siinä voi edes keinua", tuomitsi Iiro.
"No kiipiäppä sitte ylös asti ja jatka matkaa tuonne verhotangolle", kehotti Katku.
"Minne muka... tuonneko? Eihän sinne voi päästä mitenkään", ihmetteli Iiro.
"Ei tietenkään voi, jos niin päättää", myönteli Katku.
Iiro kuitenkin sisuuntui ja ponnisteli nappinarua ylöspäin ja sai loikattua siitä verhotankoon roikkumaan,
"Apua, mitä minä nyt sitten teen, miten täältä pääsee alas, eihän minulla riitä voimat täälläkään roikkua kovin kauaa", alkoi Iiro pian uikuttaa.
"No mänet sitä tankoa pitkin toiseen päätyyn ja sieltä sitte tulet tikapuita ales", selitti Katku.
"Älä nyt hulluja puhu", puuskahti Iiro, mutta alkoi hivuttautua varovaisesti kohti toista tangon päätä ja siellä siintäviä tikapuita. Lopulta hän pääsi kuin pääsikin tangon toiseen päähän ja sai kavuttua narutikkaille ja sitä kautta alas lattialle.
"Huh, olipa se aika hurjaa!", ihmetteli Siiri.
"Minä en kyllä halua mitään tuollaisia keikkumisia", valitti Henrikki.
"No josset sie taho kiivetä, ni kiipeä sitte vaikka kiviä pitkin!" totesi Kutka ja osoitti lattiassa olevia pieniä nappuloita, "siitä vaa lähet tasapainottellee".
Henrikki katsoi lattiassa olevia muhkuroita epäluuloisesti, mutta uskaltautui lopulta pomppimaan "kiveltä toiselle".
"No ei tämäkään nyt ihan helppoa ole!, voihki Henrikki.
"No en kyllä minäkään enää kaipaa mitään vaikeita", säesti Iiro.
"Kokkeilepa tätä hummaa, että oliskose iha hyvä,", ehdotti Katku.
"Minun jouluheppani! Minä sain sen viime jouluna lahjaksi. Hei hoi heppanen, pitääkin kovasti jutella sille ja ottaa vaatteet ja loimet pois. Iiro hyppäsi hevosen selkään kuin vanha tekijä ja alkoi keinua vinhasti.
"Mitä hyötyä tästä muka on", ihmetteli Iiro.
"No kyllähä sie siinä käytät kovastikin lihaksia, rattastus on vallan oiva jumppalaji!"
"Nonni, nyt työ tiiätte mitä tiellä voi tehdä, ja voitte vaihella paikkoja. Mie meen nyt ottamaan pienet päiväunoset", totesi Katku ja livahti ullakon pellavaan pötköttelemään. Hiiret sen sijaan kuntoilivat innolla hiirenkokoisilla ja hiirimäisillä välineillään, ennen kuin lähtivät etsimään ruokaa.