"Hui, mitä se oikein tekee, minä luulin että ne menivät nukkumaan!", ihmetteli Henrikki.
"En tiedä, vähän hassussa asennossa se on, eihän se edes näe mitään kun sillä on pää tuolla lailla. Miksi se oikein istuu pöydän ääressä, jos se ei syö?", pohti Anneli ihmeissään.
"Mmm... täällä tuoksuu ihanalta", sanoi Iiro.
"Minusta kyllä vähän näyttää siltä että se nukkuu", sanoi Siiri epävarmasti, "ainakin se tuhisee sillä tavalla. Eikä se tosiaan mitään näe pää tuolla tavalla käsien päällä. Kiivetään varovasti tuohon toiselle pöydälle katsomaan."
Hiiret kiipesivät pöydälle ja yrittivät urkkia olisiko ihminen jotenkin vaaraksi, mutta päätyivät siihen, että ihminen todellakin oli aivan umpiunessa, vaikka ei ollutkaan sängyssä. Pää nojasi käsiin ja ihmisen edessä pöydällä oli suuri kirja avoinna.
"Minä luulen että se on vain nukahtanut kesken lukemisen", päätteli Anneli.
"Hei, täällä on pullaa, ja tässä on rusinoitakin!", riemastui Iiro.
"Iiro, etkö sinä nyt mitään muuta voi ajatella kuin syömistä!", kimmastui Siiri veljelleen.
"No en nyt oikeastaan, minulla on nälkä ja juurihan me herättiin. Tuolla toisella pöydällä näkyy muutakin ruokaa!"
Iiro nappasi palan pullaa suuhunsa, ja hiiret jatkoivat matkaansa kohti pöytää, jonka äärellä ihminen tosin torkkui, mutta jonka päällä toisaalta oli tarjolla hedelmiäkin. Iiro nappasi valtavan sylillisen viinirypäleitä ja Anneli ja Henrikki ryhtyivät järsimään omenaa, mutta Siiri hiipi katsomaan pöydän ääressä uinailevaa ihmistä.
"Onpa kyllä hassua, miksei se ole mennyt nukkumaan. Kahvikin tuossa jäähtyneenä ja näin iso kirja mitä se lukee. Ja näyttää kyllä vähän tylsältä, eihän tässä ole edes yhtään kuvia! Ei mikään ihme ettei se ole pysynyt hereillä", mutisi Siiri puoliksi itsekseen.
"Tule nyt syömään ja anna sen ihmisen olla", sanoi Anneli Siirille ja Siirikin siirtyi narskuttamaan omenaa.
Kun mahaa oli täytetty hedelmillä siirtyivät hiiret vähän edemmäs pöydällä, jossa oli lautanen täynnään mitä ihmeellisimmin tavoin koristeltuja pipareita. Lautasen vieressä oli toinen pieni puu, jossa roikkui kaikkia pieniä tavaroita, mutta siihen hiiret eivät vielä kiinnittäneet sen kummemmin huomiota.
"Ohhoh, näissä on jotain tahmeita juttuja päällä, uskaltaako näitä edes syödä", pohti Henrikki.
"Mämä vaaveanpubainen on hyvää", sanoi Iiro kuono piparia täynnään, "ja nuo pavvot eivät ole yhdään dahmeida."
"Älä Iiro puhu ruoka suussa", kasvatti Siiri veljeään, mutta rouskaisi pian itsekin palasen piparia.
"Minä luulen että ne pikkuihmiset ovat tehneet nämä, ne tekevät aina kivoja juttuja", päätteli Anneli.
Kun hiirten maha oli pullollaan, ne istahtivat pöydälle ja katsahtivat vieressä olevaa puuta.
"Täälläkin on tällainen kasvi", totesi Anneli, "mutta miksi siinä on noita tavaroita?"
"Se taitaa olla joulukuusi, mutta sellainen minikokoinen. Muistatteko viime vuodelta, puu jonka oksat oli koristeltu", mietiskeli Siiri.
"Mutta ei tuo kyllä kovin iso ole", sanoi Henrikki epäillen, "ja jos se on puu, niin miksi se on jotenkin... erilainen. Siis en minä tarkoita noita koristeita, mutta joku tuossa puussa on kummallista."
"No se on kyllä ihan oikea kuusi. Tai siis ne oikeat metsäkuuset ovat kyllä hirmuisen paljon isompia, mutta tuo on sellainen pieni kuusenpoikanen, siitä kasvaa sitten sellainen iso puu", selitti Siiri.
"Ei kasva, tuo kuusi on kyllä katkaistu ja sillä ei ole yhtään multaa", totesi Iiro ällistyneenä.
"Ihan totta!", totesi Siiri, "siksi se varmaan tuoksuu vähän erilaiselle".
"Hassuja nämä ihmiset, tuovat puita sisälle ja ripustavat niihin tavaroita", mumisi Henrikki.
"Mutta on se kyllä tavallaan aika kaunis tuollaisena", puolusteli Anneli.
Yhtäkkiä pöydän ääressä oleva ihminen alkoi ynistä ja nosti päänsä. Hiiret säikähtivät ja jähmettyivät paikoilleen, tuijottaen ihmistä ja toivoen ettei tämä huomaisi heitä.
"Mmmh, ei nyt taida tämä tenttiin lukeminen ihan toimia", mumisi iso ihminen haukotellen, nousi ylös ja lähti pois keittiöstä, ja sammutti valot mennessään.
Hiiret jäivät pimeyteen tuijottamaan ihmisen perään. Yhtäkkiä Henrikki alkoi hihittää hiljaa...
"Minä säikähdin ihan hirveästi, mutta ei se mitään huomannut", selitti Henrikki hihittäen.
"No oli se kyllä aika säikyttävää", myönteli Siirikin.
"No nyt sekin sitten meni nukkumaan, mitäs me tehdään?", pohti Anneli.
"No mennään nyt vähän tutkimaan paikkoja, kun kerran mahat ovat täynnä", ehdotti Iiro.
Niin hiirulaiset puikkivat alas pöydältä ja lähtivät tutkimaan mitä kaikkiea mummolasta vielä löytyisikään.