"Mikäs nyt sitten olisi sitä hyvää ja terveellistä ruokaa?", ihmetteli Henrikki.
"No ainakin kasvikset, ne ovat terveellisiä", pohti Iiro.
"Onko tällainen oranssi pallo kasvis?", ihmetteli Siiri.
"On se, se on joku hedelmä, mutta ne ovat ihan hirveän märkiä ja sotkuisia, niitä ei oikeastaan kannata syödä. Sitä paitsi se kuori on aika pahanmakuinen, vaikka ne tuoksuvatkin hyvältä", kertoi Anneli.
"Tämän minä tunnen, tämä on omena!", riemastui Iiro, ja pyöritti Henrikin kanssa omenan parempaan paikkaan.
"Luulen että meille kyllä riittää tämä yksi, annetaan muiden olla", päätteli Henrikki.
"Entäs tämä laatikko? Ainakin tämä tuoksuu ihanalta, mitähän täällä on?", pohdiskeli Anneli.
"Aah, siellä on rusinoita, nam!", ilahtui Siiri.
"Ovatkohan rusinat terveellisiä? Ainakin ne ovat ihan älyttömän hyviä, voivatko ne olla terveellisiä", aprikoi Iiro.
"No jos ei niitä paljoa syö... onhan omenakin ihan älyttömän hyvää, ja minä luulen silti että omena on ainakin terveellistä", todisteli Siiri.
"No ehkä me sitten voimme vähän syödä... tai jos viedään se rasia vaikka jonnekin piiloon pahan päivän varalle", pohdiskeli Anneli.
"Mutta tämä ei ainakaan ole yhtään liian märkä ja tämä haisee aika hyvälle, taitaa olla aika tuoretta ruisleipää", nuuski Iiro.
"Eiköhän näillä nälkä lähde", totesi Anneli ja hiiret jakoivat leivän ja omenan.
Kun hiirten masut olivat pullollaan, ne päättivät lähteä tutkimaan keittiön vieressä olevaa huonetta. Huone oli aika tylsä, siellä oli vain toisella seinällä pöytiä ja toisella kaappeja, kamalasti kirjoja ja papereita ja outoja koneita pitkin pöytiä. Ovea lähin pöytä näytti hauskimmalta, joten hiiret pomppivat oranssin tuolin kautta pöydälle.
"Hei, mitä nämä ovat?", ällisteli Henrikki.
"Oih, hienoja, ja tosi hauskan tuntuisia", riemuitsi Iiro.
"Tämä tuntuu tosi hauskalta tassuissa, minä haluan mennä kylpemään tässä", päätti Henrikki.
"Tämähän on ihan selvästi tarkoitettu kylpemiseen. Jukra miten hieno keksintö, minäkin haluan", hihkui Iiro ja niin pojat kiipesivät kylpemään outoon, mutta kauniiseen ja hauskan tuntuiseen materiaaliin.
Siiri ja Anneli ihmettelivät vieressä, ja huomasivat jännittävän maton kylpyammeiden vieressä.
"Hei, mikä ihme tämä on? Kutittaa ja pistelee, mutta hauskalla tavalla", kikatti Siiri.
"Minä luulen että se on piikkimatto, minä olen kuullut sellaisesta, sen pitäisi rentouttaa", selitti Anneli.
"Piikkimatto? Eivät nämä nyt kovin pahoja piikkejä ole... mutta kokeillaan", sanoi Siiri, ja oikaisi pötkölleen piikkien päälle ja voihkaisi saman tien onnellisena: "Ihanaa, tämähän on melkein parempi kuin pehmeä patja."
"Ai, no kai sitä sitten pitää uskaltaa", vastasi Anneli ja kömpi Siirin viereen.
"Auts, oih, hassua, kutittaa ja pistelee, hauskaa", vingahteli Anneli pystymättä oikein päättämään mitä tekisi, kun teki mieli kiemurrella, mutta se pisteli ja kutitti vielä enemmän.
"Makaa ihan rennosti vain, se tuntuu parhaimmalta", opasti Siiri.
Hiiristä tuntui niin mukavalta ja rentoutuneelta, että ne meinasivat nukahtaa niille sijoilleen, mutta jonkin ajan kuluttua lepohetki keskeytyi, kun Katku ryntäsi huoneeseen ja ulvaisi hätääntyneenä:
"Mie löysin Ketkun! Tulkee auttamaan, mie en saa sitä yksinäni vapautettua!"
Siiri, Iiro, Anneli ja Henrikki kömpivät ylös ja lähtivät seuraamaan Katkua, joka viipotti kovaa vauhtia kohti lastenhuonetta.
"Kattokee nyt, tuolla se on iha jumissa, enkä mie saa yksinäni tuota kantta auki!", osoitti Katku hätäisenä.
"Oivoi, onpas se raukka joutunut pulaan! Kauankohan se on ollut tuolla joulukoristelaatikossa vankina", ihmetteli Anneli.
"Eipä tuolta kyllä pois pääse, mutta eiköhän me se yhdessä saada avattua", uskoi Iiro.
"Ketku, odota vain, me tulemme apuun!", huuteli Iiro.
Katku, Siiri ja Henrikki kiipesivät laatikon päälle ja yrittivät vääntää lukitusta auki, ja ankaralla ponnistelulla ne onnistuivatkin saamaan salvan vihdoin napsahtamaan auki, ja ylitäyden laatikon kansi ponnahti auki.
Katku kömpi vaivalloisesti pois koristeiden seasta ja kertoi joutuneensa sinne jonkun siivouksen yhteydessä.
"Tänään se iso ihminen sitten haki yhden ovikoristeen, mutta en minä sitten ehtinyt livahtaa samalla ulos. Onneksi se jätti tämän tähän pitkin poikin ja Katku sitten sattui näkemään minut ja te tulitte pelastamaan", päätti Ketku tarinansa. Kaikki halasivat toisiaan jälleennäkemisen riemusta, ja selittivät suuna päänä kuulumisia sitten viime tapaamisen.
Jännityksen purkautuminen alkoi väsyttää kaikkia ja ne päättivät että on taas aika palata kotiin ja mennä uinumaan. Matkalla napattiin vielä vähän omenaa ja rusinoita Ketkullekin, ja vietiin rusinanloput mökille. Ketku ihasteli kovin hiirten kuntosalia ja lupasi että ehdottomasti kokeilisi kaikkea heti huomenna, koska oli aika jäykistynyt laatikkoelämän jälkeen. Ketkulle pedattiin oma peti riippumattoon, jossa se pääsi mukavasti kippuraan. Vielä viimeisiksi sanoikseen Anneli pohdiskeli, että jos Kutka löytyisi jostain, niin sitten kyllä alkaisi melkein olla jo tarpeen saada lisähuone.
