"Ei täällä ole yhtään hiirten kuntoiluopasta, eikä sen puoleen muidenkaan eläinten", voihkaisi Siiri.
"No katsotaan nyt sitten mitä niistä löytyy, ei kai se kovin kummoista voi olla...", lohdutteli Anneli, "mikäs kirja otetaan ensin?"
"Uuh, ehkä otetaan tuo pienin vaikka, nämä näyttävät aika isoilta ja painavilta", aprikoi Siiri.
Hiiret pujauttivat pienimmän kirjan lattialle ja alkoivat lehteillä sitä.
"Aika outo kirja, hassun näköinen tuo ihminen", totesi Siiri.
"Ja onpa sillä kummallisia asentoja! En minä ainakaan pysty tuollaisia tekemään, ei onnistu sitten mitenkään näillä töppöjaloilla", voihkaisi Anneli.
"Ja katso nyt, ei minulla ainakaan yletä kädet noin", valitti Siirikin, "ehkä tämä kirja ei ole oikein hiirijumppaa, ehkä meidän on parempi yrittää sittenkin jotain muuta".
"Pojat, tulkaa auttamaan tämän kirjan kanssa, että saamme tämän takaisin hyllyyn!", huuteli Anneli.Iiro ja Henrikki tulivat auttamaan ja ihmettelivät samalla, mitä Siirillä ja Annelilla oikein oli tekeillä.
"Me yritämme etsiä niitä jumppaohjeita, me voisimme vähän voimistella, mutta emme ihan tiedä miten", selitti Anneli.
"Höh, no sehän on ihan helppoa, katsokaa nyt", puuskahti Henrikki, "ainakin punnertaminen on tosi hyvää voimailua, ja se on ihan helppoakin! Sen kun vaan laittaa varpaat ja sormet maahan ja selkä suoraksi ja käsiä koukkuun. Nenä lattiaan ja takaisin ylös, katsokaa nyt mallia!"
Henrikki otti tukevan punnerrusasennon, selkä suorana ja peppu tiukkana, ja esitteli kuinka vahva hän oli:
"No niin, tässä on tällainen tiukka ja jäntevä lankkuasento, ja tästä sitten vaan punnerrellaan nenää lattiaan, näin!"
Henrikki koukisti käsiään - ja pyllähti maahan.
"Oho, tassu vain vähän lipesi, kyllä minä muuten olisin punnertanut", mutisi Henrikki nolona.
"Höpö höpö, sinä olet vain rapakunnossa", ilkkui Siiri Henrikille, "tai no, ehkä jos totta puhutaan, niin punnertaminen ei ole välttämättä hiirten laji sekään. Sinulla on kyllä niin iso kuonokin, että se nenän lattiaan saaminenkaan ei ole kovin vaikeaa."
"Uuh, ihan rankalta tuo punnertaminen tuntui vaikka en edes punnertanut", puuskutti Henrikki.
"Hei, entäs tämä? Minä löysin täältä tällaisen kuntoiluvälineen, näyttää hauskalta! Mitähän tällä olisi tarkoitus tehdä? Ainakin tässä voi tasapainotella ja roikkua, katsokaa!", huuteli Iiro lattialta.
"Minä luulen että sitä on tarkoitus heilutella tai nostella", naureskeli Anneli, "mutta ehkä se sinulle käy paremmin tuollaisena jumppatelineenä."
"No on tämä ainakin aika rankkaa selälle, ja tuntuu tosi terveelliseltä ja hyödylliseltä", todisteli Iiro.
"Varmasti onkin, tasapainoa on tärkeä harjoitella. Mutta hei, minä näin kerran kun se yksi ihminen teki tällä tavalla, kumartui eteenpäin ja huitoi kovasti toista kättä ylös ja toista varpaisiin, luulen että sekin oli jotain terveellistä selkäjuttua. Paitsi että minä en kyllä meinaa kiertyä minnekään, enkä ylettää varpaisiini. Mutta tämä ei ainakaan tunnu ihan niin mahdottomalta hiirille.", pohdiskeli Siiri näyttäen samalla muille miten ihminen oli tehnyt.
"Mitähän muuta ihmisten tekemää jumppaa minä muistaisin... hei, vatsalihasliikkeet! Se näytti tosi helpolta, maata pötkötellään vaan ja noustaan siitä istumaan, senhän nyt osaa tehdä jokainen", pohdiskeli Siiri ja kävi makaamaan selälleen.
"Tästä vaan noustaan... äh... uh... auh... ei tämä onnistu! Jalat vaan nousevat ilmaan, eihän tästä voi mitenkään päästä suoraan istumaan. Anneli, tule auttamaan ja pidä minun jalkojani paikallaan, niin minä jumppaan!"
Anneli teki työtä käskettyä, ja istahti pitämään tiukasti kiinni Siirin jaloista, ja Siiri yritti uudelleen.
"Auh, no nyt tämä onnistuu, mutta auh, että sattuu, eihän tämä nyt voi olla näin vaikeaa", puhisi Siiri.
"Auh, en minä jaksa pitää kiinni, sinulla on ihan liian painava pää, en minä saa pidettyä tästä", vikisi Anneli, ja pian molemmat pyllähtivät makaamaan maahan.
"Hirveän rankkaa tämä kuntoilu", voihki Anneli.
"Ja aika vaikeaa", myönteli Siiri.
"Yllättävän rankkaa kyllä", todisteli Iirokin.
"Ja tuskallista, sattuu joka paikkaan", inisi Henrikki.
"Minä kyllä luulen että me vain teemme jotain väärin. Ehkä ihmisten kuntoilu ei sovi meille hiirille", päätteli Siiri, "meidän täytyy yrittää keksiä vähän enemmän sellaista kuntoilua, jota me pystymme tekemään ja joka tuntuu hyvältä."
"Mennään kotiin nukkumaan ja mietitään huomenna", inisi uupunut Iiro, ja sai varauksettoman kannatuksen ehdotukselleen.