23. Kohta se tulee!

Iiro, Siiri ja Henrikki pääsivät mökille, ja löydöt nostettiin sisään. Ohimennen iso ihminen kävi kurkkaamassa mökkiin ja ripusti seinille sekä Henrikin löytämän koristeen että pari muuta, ja kattoon kiinnitettiin Siirin löytämä koriste. Ihan kuin ihminen olisi vain odotellut että hiiret itse etsivät koristeita. Sitten tuli taas käsi ja nosti koko porukan ullakolle pois tieltä ja alakerrassa kävi kummallinen käry. Ja taas ihminen meni. Kaikkia vähän ehkä hermostutti se, että ihmisiä meni ja tuli, mutta toisaalta ne eivät enää varoneet juurikaan siirtyilyä paikasta toiseen, koska ne olivat ymmärtäneet, että kaikki luulisivat aina jonkun toisen ihmisen siirrelleen niitä. Joten heti ison ihmisen poistuttua ne kapusivat taas alakertaan.

"Oho! Kahtokee, myö on saatu joulukuusi", riemastui Katku ja totisesti: alakerrassa oli kuin olikin joulukuusi.
"Onpas näppärä malli tuollainen, ei vie yhtään lattiatilaa", iloitsi Siirikin.
"Ja siihe mahtuis hyvi lahjoi alle", päätteli Katku.

"No on kyl iha kiva puu mustakin, eikä tost taida tippuu neulasii", myönteli Kutka "ei se kyl iha oikeelt kuuselt tuoksu, mut onneks meil on näit pipareit ja torttui tuoksumas", hän jatkoi ja kävi taas leivonnaisten kimppuun.
"Kutka, et sinä voi syödä lisää torttuja!", puuskahti Siiri.
"No kyl mä voin, mähän niitä leivoinki, mut itse asias mä aattelin just ottaa tommosen värikkään keksin", puolusteli Kutka.


Henrikki ja Iiro puolestaan kapusivat välikertaan pelaamaan taas peliä - tosin ensin Henrikki kävi hakemassa yhden tortun heille syötäväksi.
"No ni, noiki otti tortun, miksen mä saa muka ottaa!", puuskahti Kutka heti.
"Kutka rakas, pojat ottivat yhden tortun puoliksi, sinä otat puolet tortuista", totesi Siiri kuivasti keinusta.
"Joo, me syödään tää ihan yhdessä, puoliksi. Sitä paitsi me syödään tämä lautaselta, ei niin että molemmissa kourissa on torttu", huuteli Henrikki välikerrasta.


Sillä välin kun Henrikki ja Iiro pelasivat, ihmetteli Ketku kaikkea uutta taloon ilmestynyttä.
"Katsokaas, tuohon seinään on tullut lehtiteline, onpas kätevä", ilahtui Ketku.
"Ja ikkunalle on tullut rivi kynttilöitä, ei tosin oikeita, mutta hauskan näköinen koriste silti", huomasi Siiri.
"On ne ihmiset aika hupsuja ja söpöjä, kun ne tekee meille kaikkee oikean näköistä", myhäili Ketku.
"Mutta minä kyllä ihmettelen vähän että missä se Anneli viipyy. Pitäisikö meidän kohta jo mennä etsimään", pohti Henrikki vähän huolestuneena.
"En minä usko, eiköhän Anneli ole ihan tallessa ja jos ei ole, niin iso ihminen kyllä etsii hänet ennen joulua", vastasi Siiri luottavaisena.
"Ei tässä minustakaan oikein muuta voi tehdä kuin mennä nukkumaan ja odotella. Täällä on vielä sellainen joulusiivo, että tuolla kuitenkin eksyy ja katoaa", myönteli Iirokin.
Haukotellen Henrikki ja Iiro kiipesivät yläkertaan unta etsimään, muiden kömpiessä perässä. Ketku tosin poikkesi välikerran kautta ja mutisi itsekseen jotain siitä miten mokomat lapset eivät ikinä osaa siivota jälkiään, samalla kun keräsi pelinappulat ja ripusti pelilaudan seinälle telineeseen.

Sillä välin Anneli oli päätynyt viettämään aikaa ison ihmisen kanssa, suuren hurisevan mustan koneen uumenissa. Oikeastaan siinä hurinassa oli ihan mukavaa ja rentouttavaa kuunnella ison ihmisen jutustelua ja katsella miten tämän kädet tekivät jotain hurjan oloisen ison neulan lähellä. Välillä ihminen vähän mittaili, välillä kävi poissa tekemässä jotain muuta, mutta oikeastaan Annelilla oli ihan hyvä ja turvallinen olo, joten hän istui aloillaan odottelemassa, tai välillä vähän pötkötteli odottaen että ihminen saisi juttunsa valmiiksi ja Anneli voisi tehdä tehtävänsä, jonka iso ihminen oli hänelle varannut.