"Äiti hei, saaks nää ottaa pois?"
"Ottakaa vaan jos haluatte", vastasi iso ihminen ja pian pienten ihmisten sakset viuhuivat. Siiri vastusti kovaa tarvettaan vikistä kauhusta, kun häntä lähestyi ihminen saksien kanssa, ja tällä kertaa hiiret eivät joutuneetkaan uhreiksi. Vaikutti siltä, että pikkuihmiset siivosivat alakerrassa.
Illemmalla sitten tuli iso ihminen ja väkersi alakerrassa kovasti jotain. Talo kallisteli kun ihminen mittaili ja tutki ja sakset suhisivat ja paperi rapisi. Välillä rullattiin yläkerran mattoakin, ja jossain vaiheessa kaikki hiiret ja rotat vierivät takaseinälle, kun talo meni ihan vinksalleen. Lopulta ihminen kuitenkin poistui ja jätti talon rauhaan. Alakerrasta nousi outo haju, ja hiiret eivät voineet hillitä uteliaisuuttaan. Lopulta niiden oli kerta kaikkiaan pakko ryömiä ihan vähän vain kurkistamaan reunan yli.
"Näkyykö siellä mitään?", ihmetteli Siiri.
"Lattia on aika tyhjän näköinen, onkohan sillä homma vielä ihan kesken", totesi Anneli.
"Mikä ihme tämä punainen tässä reunassa on", mietti Henrikki ja hetken kurkistelun jälkeen totesi: "Tässä on hei tikkaat alakertaan! Minä menen katsomaan!" ja sitten hän viuhahti tikapuille.
"Oho, meidän jumppasali on viety", totesi Henrikki.
"Mikä ihme toi on?", ällisteli perässä kurkkiva Kutka.
"Oho, se taitaa olla... välikerta", vastasi Henrikki.
"Välikerta? Mikä ihme on välikerta?", puuskahti Iiro, joka ei nähnyt mitään.
"No, tuollainen... tai ehkä sekin on parvi, sellaiseksi se ihminen taisi sitä sanoa. Tule itse katsomaan", vastasi Henrikki ja kurotti käpäläänsä kohti välikertaa.
"Meinaatsä uskaltaa mennä sinne!", ulvahti Kutka säikähtäneesti.
"No kai se on sen tarkoitus", puolustautui Henrikki.
"Mut jos se ei oo vielä valmis, se ihminen ei oo antanu lupaa mennä sinne", huolehti Kutka.
"Minusta tämä tuntuu ihan tukevalta", vastasi Henrikki, ja astui välikerran lattialle. Hän seisoi siinä varovasti ja hypähti sitten muutaman kerran. "Ei tämä hievahdakaan, tule tänne vain", hän rohkaisi Kutkaa.
"Menkää nyt sieltä, me halutaan sinne myös", huusi Ketku kärsimättömänä ja Kutkakin uskaltautui välikertaan.
"Aika jännä, täällähän vois vaikka... no olla. Tai vois vaik nukkuu, täs on tällanen laita", myönteli Kutka.
"Minusta tämä on aika tukeva ja mukava ja antaa lisää tilaa", iloitsi Henrikki.
Sillä välin muut puikahtelivat välikerran ohi alakertaan. Ensimmäiseksi Iiro huomasi välikerran alapuolelle ilmestyneen hyllytason.
"Tässä on vähän niin kuin keittiö. Näitä kasviksia, astioita, naulakot seinässä... onpa hassu. Nätti ja kiva. Ja aika sopivan kokoinen! Voi tehdä puuroa ja syödä terveellisiä juureksia. Mutta on tuossa tuollainen kaulinkin, sillä voisi vaikka leipoa jotain!", ihmetteli Iiro.
"Mehän voimme tehdä vaikka joulutorttuja", riemuitsi Siiri, "minä niin tykkään joulutortuista."
"No sitä voisi tietysti yrittää, tai sitten leipoa omia pipareita", myönteli Iiro.
"Mitäs muuta täällä on muuttunut", pohdiskel Siiri.
"Tämä ikkunalauta", vastasi Anneli, joka oli kavunnut ikkunalaudalle ja katseli ulos ikkunasta. "Tämä on paljon leveämpi, minä mahdun tähän tosi hyvin, tässä voisi melkein nukkua", selitti Anneli.
"Tosiaan, nythän siinä voi istuskella paljon mukavammin, se onkin yksi minun lempipaikoistani", hihkaisi Henrikki välikerrasta.
"Minä luulen että tämä matto on kyllä ihan oikeaa villaa, tuntuu ja tuoksuu siltä", nuuskutti Ketku lattianrajasta. "Vähän keskeneräiseltä tämä vielä vaikuttaa, mutta minusta näyttää siltä että tästä tulee taas aika hauska ja mukava ja leikittävä", Ketku jatkoi.
"Mie tykkään tästä taulusta, mie luulen että tää on sen yhen pikkuihmisen tekemä", julisti Katku, "tää on just semmosta tyyliä mist mie piän, toivottavast tänne tulloo lissää näitä ja koristelua".
"No sinä nyt olet semmoinen koristelusta pitävä, nimesi voisi olla yhtä hyvin Krumeluuri", nauroi Ketku.
"No sehä vast oliskii hieno nimi!", ilahtui Kutka.
Hiiret olivat yhtä mieltä siitä, että talosta oli tulossa oikein mukava, vaikka ne vähän kaipasivatkin kuntosaliaan. Tikapuut sentään olivat jäljellä, ja keinuhevostakin saattoi käyttää kuntoiluun. Välikerta ja ullakon uniparvi antoivat lisää tilaa ja hyödynsivät mukavasti talon korkeutta. Ketku olisi halunnut muuttaa heti nukkumaan villamatolle, mutta muut komensivat sen kapuamaan takaisin yläkertaan lupauksella että se saisi ylimmän kerroksen kolosesta paikan pehmeältä punaiselta huovalta. Tällä kertaa kaikki yrittivät nukahtaa nopeasti, jotta huominen tulisi äkkiä, koska ne odottivat innolla mitä ihminen vielä niiden kotiin keksisi. Kun ne olivat löytäneet mukavat uniasennot, tuli iso ihminen taas joululauluja hyräillen talon luo ja sammutti yläkerran valot toivottaen kaikille kauniita unia.
