"Joo, eikö ole aika hauska!"
"No ei oo, ihan tylsä!"
"Joo, ihan supertylsä!"
"Eihän tolla voi ees tehdä mitään!"
"Mitä siinä ees lukee?"
"Ei toi oo yhtään jouluinen!"
"Ei oo yhtään, ihan tylsä!"
"Eiks sinne nyt jotain hauskaa vois laittaa?"
Iso ihminen huokaisi syvään ja sanoi lopulta: "No ihan sama, laittakaa nyt sitten mitä haluatte".
Ja niin pienet ihmiset korjasivat palikat pois ja päästivät hiiret vapaalle ankeasta poseerauksesta. Siiri meinasi melkein ääneen kiittää, mutta oli kuitenkin hiljaa. Jäljellä oli vain osa jumppasalikalustuksesta, ja lapset jumppauttivat hiiriä sillä mitä jäljellä oli.
"Hei tiesiksä että nää osaa seistä ihan itekseen päällään?", kysäisi keskimmäinen pikkuihminen.
"En, näytä!", vastasi isoin ja kas kummaa: Iiro pysyi kuin pysyikin päällään seisomassa ihan itsekseen! Huikaiseva tunne, Iiroa alkoi suorastaan naurattaa, kun se tajusi että osasi tällaisen tempun, eikä ollut itse edes tiennyt sitä! Anneli nosteli painoja ja huomasi olevansa aika vahva, Siiri kiipeli hurjasti tikapuissa ja verhotangoissa ja Henrikki keinui niin että pää oli pyörällä. Oikeastaan lasten kanssa oli aika hauska leikkiä, vaikka sitä ei uskaltanutkaan nauraa ihan niin kuin olisi naurattanut.
Vähän ajan kuluttua lapset kaivoivat jostain laatikosta kaikenlaisia tavaroita ja laittoivat taloon, leikkivät ja puuhasivat muutakin kuin jumppasalia. Yhtäkkiä isoin lapsista kipaisi jonnekin ja palasi hetken kuluttua mukanaan Kutka, Katku ja Ketku! Hiiret melkein kiljaisivat riemusta, mutta malttoivat olla hiljaa sen aikaa kun lapset leikkivät niillä. Kutka, Katku ja Ketku siirrettiin ullakolle nukkumaan, ja hiiret jäivät alakertaan, kun lapset lopulta komennettiin hammaspesulle ja nukkumaan.
"Jatketaan huomenna, jooko?"
"Joo, tehään tästä sit tosi hieno!"
"Tehään vaan!"
"Mutta hei tytöt, minä ajattelin kyllä että voisin tehdä siihen sellaisen nätin jouluasetelman, laittaa vähän valoa ja koristeita vaikka...", yritti iso ihminen selittää.
"Äiti hei, kato vähän ympärilles, sulla on kyllä muutakin puuhaa kuin tän hiiritalon koristelu", tokaisi isompi.
"Nii-i, me voidaan koristella ja siivota hiiritalo, siivoo ja koristele sä ihmistalo!", yritti pienempi.
"No höpsis, kyllä tekin saatte luvan vähän siivota ja koristella tätä ihmistaloa, ihmisiä tekin olette", nauroi iso ihminen, mutta lupasi kuitenkin että ainakin pari päivää lapset saavat vielä leikkiä hiiritalolla ja sen asukkailla. Ja niin koitti hiiritaloon taas yörauha.
"Kyllä ne on meidän puolella, siinäs näitte", todisteli Henrikki.
"Ihan selvästi, minä luulen että ne kyllä tekevät meille oikein hauskan kodin", uskoi Annelikin.
"Ihan hauska tämäkin on, tämä kuperkeikkamatto on ihan paras", iloitsi Iiro.
"Nämä ruuat kyllä ovat tosi hauskoja", naureskeli Siiri.
Ja samassa Kutka, Katku ja Ketkukin loikkivat alakertaan!
"Moro!" huudahti Kutka, ja jälleennäkemisen riemu oli suuri. Rotat kertoivat siitä miten ne olivat sankarillisesti päässeet turvaan kierrätykseltä isoimman pikkuihmisen ansiosta ja hiiret vastineeksi kertoivat seikkailustaan pesukoneessa ja yrityksestään paeta autoilla, mikä sai Kutkan, Katkun ja Ketkun nauramaan kippurassa. Ne tiesivät kertoa, että oikeasti ne autot tarvitsivat ihmisvoimaa liikkuakseen muualle kuin alamäkeen.
Lopulta jyrsijät vakavoituivat ja alkoivat pohtia tulevaisuuttaan. Mökki oli mukava, mutta vähän ahdastahan siellä ehkä oli. Kutkan, Katkun ja Ketkun tulevaisuus ja elämän pysyvyys mietitytti kovin. Tosin kaikki olivat melko vakuuttuneita siitä, että lapset eivät kovin helpolla niistä luopuisi, mutta isosta ihmisestä ei koskaan tiennyt, se saattoi joskus olla ajattelematon ja kierrättää tärkeitäkin asioita.
Kesken vakavan pohdinnan iso ihminen yllättäen tuli mökin ääreen ja katsoi huokaillen tupaan kerääntynyttä joukkiota ja alkoi puhua niille.
"Voi teitä. Taisitte nyt osoittautua niin tärkeiksi, että ei teitä voi pois panna. Eikä siinä mitään, suloisiahan te olette, mutta kun ei meillä ole täällä tilaa ihan kaikelle. Onneksi te nyt olette aika pieniä... saisikohan teidät jotenkin mahdutettua sinne mökkiin niin että se näyttäisi kivalta. Minä kun haluaisin että tämä höskä olisi kaikista rasva- ja liimatahroistaan huolimatta nätti. Toisaalta taas lapset haluavat että sitä voi käyttää ja sillä voi leikkiä. Onpas vaikeaa... täytyy katsoa mitä tässä keksitään. No, painukaa nukkumaan siitä jonnekin koloihinne, katsotaan huomenna!" Ja sitten iso ihminen poistui ja taas saivat hiiret ja rotat olla hämmästyneitä.
"Siis puhuiko se meille? Oikeasti?", ihmetteli Iiro.
"No siltä se vähän vaikutti...", aprikoi Siiri.
"Mie en kyllä ymmärrä olleskaa, mutta jos mie ny mittää tajusin, niin myö oltais turvassa", päätteli Katku.
"No näin mä vähän kans tajusin", myönteli Kutka.
"Ei kai tässä auta muu kuin mennä nukkumaan niin kuin se käski ja ihmetellä mitä huomenna tapahtuu", totesi Anneli, ja niin kaikki yrittivät kömpiä jonnekin unta hakemaan, vaikka niiden pää olikin täynnä ihmetystä ja kysymyksiä siitä mitä tulevaisuus toisi tullessaan.