"Eiköhän nuokin jo voisi heittää pois, noita pehemoleluja on pilvin pimein eikä niillä kukaan koskaan leiki... minneköhän se kolmas on mahtanut joutua, muistelen että niitä tuli kolme erilaista... ehkä niistä joku vielä jotain iloa saa."
Katku ja Ketku pyörähtivät kassissa parempaan asentoon ja katselivat ympärilleen.
"Kas, mustekala! Jokos ne siutakin on laittamassa kierrätykseen, vaikka vielä viime jouluna olit iha hitti?", kysäisi Katku.
"Juu, minä olen tällainen vauvalelu, eikä täällä enää ole vauvoja, eikä tulekaan. Mutta ihan kiva se on päästä eteenpäin, tännekin tulin kirppikseltä ja viihdytin kahta näistä pienistä ihmisistä", vastasi mustekala iloisella äänellä.
"Ai, ihako totta? Mie en tiennykään että se kierrätys oikeesti toimii! Tai oon mie kuullu että sitä kautta voi päästä kivempaan kotiin, mutta en mie ehkä ihan uskonut...", pohdiskeli Katku.
"Sinä näytät kyllä aika hyväkuntoiselta", ihasteli Ketku, "noin niin kuin jos ajattelee että sinulla on leikkinyt jo kolme lasta, ja vielä noita märkäsuisia minikokoisia...".
"Joo, katsokaas kun minä olen tällainen laadukas klassikko, kestän hyvin pesuja ja käsittelyä. Minut on pesty monta kertaa, enkä ole mennyt miksikään. Korkeintaan vähän on imeskelty lonkeroiden päistä nukkaa littanaksi, mutta muuten olen todella hyvässä kunnossa!", ylpeili mustekala.
"Voi kunpa minäkin olisin sellainen", huokaisi joku rottien takaa.
"Ai hei, kukas sie sitte oot?", kysyi Katku.
"Minä olen Kuutti. Minulla ei ole leikitty kovinkaan paljoa. Ei itse asiassa juuri yhtään. Kerran pääsin matkalle unileluksi mukaan... vai olinkohan se minä sittenkään, en ole ihan varma, kun meitä oli neljä samanlaista kuuttia", vastasi pieni valkoinen pörrökasa.
"No missäs ne muut ovat?", tokaisi Ketku.
"En minä tiedä, ne ovat jo lähteneet... se iso ihminen totesi joskus jotain siitä että kyllä yksi riittää, eihän silläkään edes leikitä, ja sitten minä suostuin jäämään vielä tänne. Mutta ei minulla silti leikitty", selitti Kuutti.
"No toivottavasti sinä nyt sitten pääset johonkin sellaiseen kotiin, jossa sinulla leikitään", sanoi Ketku myötätuntoisesti.
"Enköhän minä pääse. Minä olen kuitenkin tosi suloinen ja ihana, vaikka olenkin vain tällainen markkinointimateriaali", totesi Kuutti luottavaisesti.
"Mutta myö ei kyllä jäähä tähän kassiin. Mie en taho kierrätykseen, mie tahon jäähä tänne asumaan!", sanoi Katku pontevasti.
"Joo, odotellaan vähän ja lähdetään sitten", vastasi Ketku.
Rotat jäivät odottelemaan että talon hulina vähän rauhoittuisi, mutta jonkun ajan kuluttua tuli isoin pikkuihminen ja kurkkasi kassiin.
"Äiti, onks tää se kierrätyskassi?", huuteli pieni ihminen.
"Joo, laita sinne jos haluat pistää jotain romujas pois, tai siis ehjiä ja siistejä tavaroita. Romut voit heittää roskikseen, siinä ovenkahvassa on ainakin yks roskapussi", huuteli iso ihminen.
"Höh, ei teitä saa laittaa kierrätykseen!", totesi pieni ihminen närkästyneenä ja nappasi Katkun ja Ketkun itselleen. "Miksei se usko, että pitäis kysyä meiltäkin. Me tykätään teistä ja leikitään teillä vielä", mumisi pieni ihminen ja katseli mietteliäästi ympärilleen. Sitten hän nosti suuren ja painavan esineen vähän irti hyllystä ja tuuppasi rotat sinne alle. Esine oli pyöreä ja ontto, ja siinä oli neljä matalaa jalkaa. Jalkojen ansiosta reunan alle jäi pieni tassun- tai kuononmentävä rakonen - mutta ei rotanmentävää. Ei edes hiirenmentävää.
"Pysykää siellä, niin olette turvassa. Sitä rumpua äiti ei laita kierrätykseen, vaikka se ei aina tykkääkään kun me paukutetaan sitä. Ootte nyt siellä piilossa sen aikaa kun tää joulusiivous on ohi, niin pääsette taas pois", selitti isoin pikkuihminen ja jätti rotat kaksin suuren rummun alle.
"Huoh. Taas tämä typerä joulusiivous, pitääkö se nyt joka vuosi tehdä", ärhenteli Ketku.
"No sanos muuta! Eihä se joulukaa oo ku kerra vuues, tarviiko siitä nyt niin isoa mekkalaa pittää", säesti Katku.
"Ei kai tässä oikein muuta voi kuin istua täällä ja odottaa. Ei me tätä kapinetta varmaan saada nostettua minnekään, eikä altakaan mahdu", pohdiskeli Ketku.
"No ei, tässähä myö sit vaan ootellaa", totesi Katku ja jatkoi aprikoiden: "luuletsie että se isoin niistä pienistä tietää että myö ei olla vaan lelui?"
"No onko sillä nyt niin väliä että kuka on ja mitä, kun kaikkia pitäisi kuitenkin kohdella tasa-arvoisesti!", tuuskahti Ketku, "ja minusta kyllä näyttää siltä että tässä on tasa-arvo kaukana. Noita merkkihiiriä kyllä hellitään ja hössätään ja puunataan, mutta meistä yritetään päästä eroon. Ja Kuutin tarinan perusteella kuulosti, että muutenkaan tuo iso ihminen ei tykkää isoista laumoista samaa sorttia. Miksi ihmeessä se siis hellii noita hiiriä, mutta on laittamassa meitä pois, vaikka me ollaan sentään pehmeämpiä ja suloisempia ja vaikka mitä!", jatkoi Ketku ärhentelyään.
"No äläs nyt riehaannu", rauhoitteli Katku, "mie luulen että se liittyy vaan siihe, että lapset tykkää enempi semmosista pehmosista kuin myö ollaan, ja aikuiset sitte taas ei. Että ne isommat tahtoopi kaikkea pestävää ja pölytöntä ja enempi tyylikästä ku söpöä. Ku ollaanhan myökii söpöjä, ihan niinku se Kuutti."
"Noi voi se tietysti olla, ne hiiret on kyllä vähän semmoisia hassuja isopäisiä ruipeloita, eikä niitä voi oikein edes halia", myönteli Ketku pohdiskellen.
"Noh, ei saa puhua noin rumasti niistä, hyö on sentään meiän ystäviä", rauhoitteli Katku.
"Ehkä se oli vähän rumasti sanottu, mutta kun minua harmittaa", mökötti Ketku.
"Saaha se harmittaa, eikä ihmekkää. Mut ei kaikki voi tykätä kaikista, ja se on sitte harmillista että se joka täällä päättää, on se iso ihminen, joka ei meistä niin paljo tykkää.", jatkoi Katku pohdintaansa.
"Höpsis, täällähän me ollaan edelleen, vaikka meidät on yritetty kierrättää monta kertaa, joten kyllä ne pienemmät taitaa lopulta päättää ne asiat. Ainakin tärkeät asiat", totesi Ketku vankkumattoman varmasti.