"No niin, mitähän teille keksittäisiin, joku kiva jouluasetelma tuohon mökkiin olisi kyllä mukava saada vähän tunnelmaa luomaan. Odotelkaapas siinä joulukoristelaatikolla, niin minä vähän mietin ja katselen", höpisi iso ihminen ja viskasi hiiret sen saman pahamaineisen laatikon päälle, josta Ketku oli pelastettu.
"Huh, onneksi se ei sentään laittanut meitä laatikkoon", huokaisi Henrikki kun iso ihminen poistui.
"Onneksi ei, nyt me nimittäin lähdetään kyllä pakoon!", vingahti Iiro.
"No onko se nyt ihan järkevää, ei se meille mitään ikävää tee", epäili Siiri.
"Ai ei vai, oletko jo unohtanut miten minut viime jouluna köytettiin kiinni kranssiin! Jouluasetelma ei kuulosta yhtään hyvältä", puuskahti Anneli.
"No hyvä on sitten, lähdetään saman tien", myöntyi Siirikin, ja niin hiiret loikkasivat alas laatikolta ja katselivat ympärilleen pakotietä etsien.
"Mennään tuosta alas tuota ramppia ja tuonne päin, siellä näkyy auto!", ehdotti Iiro.
"Selvä, katsotaan voidaanko jatkaa sitten matkaa autolla", kannusti Henrikki.
"Ai nyt te meinaatte jo kaapata jonkun pakoauton", puuskahti Siiri silmiään pyöritellen, mutta loikkasi kuitenkin ensimmäisenä matkaan.
Hiiret pääsivät alas ja autolle, jossa istui pari pienoiskokoista ihmisen mallista tyyppiä.
"Anteeksi, voisimmeko me lainata teidän autoanne?", tiedusteli Siiri kohteliaasti, mutta ei saanut vastausta.
"Höh, ne taitavat olla vain jotain muovileluja, nostetaan ne pois ja lainataan autoa omin luvin, tuskin ne närkästyvät kun eivät vastaankaan osaa väittää", totesi Henrikki. Siiri ja Henrikki nostivat pienet tyypit pois autosta ja Siiri loikkasi kuskin paikalle, Henrikin kömpiessä taakse Annelin kanssa.
"Hop, mene nyt auto!", sanoi Siiri, mutta auto ei liikahtanutkaan.
"Siiri, minä en mahdu kyytiin", huusi Iiro takaa.
"No sitten sinä voit työntää", ärähti Siiri, "sillä tämä auto ei liikahdakaan".
"Osaatko sinä ajaa autoa?", kysyi Henrikki.
"No en minä ole sitä koskaan tehnyt, mutta ei kai se kovin vaikeaa voi olla, jos näillä ajelevat lapsetkin", väitti Siiri.
"Mutta ei se nyt kyllä liiku minnekään", sanoi Anneli.
"Mitäs jos me päristään, minä olen kuullut että ne pikkuihmiset tekevät semmoisia ääniä. Jos ne toimivat sillä, jos autoja komennetaan sellaisilla äänillä?", aprikoi Henrikki.
"Brm, brm", yritti Siiri.
"Änn, ännn, äääännnn", yritti Henrikki.
"Prrrr", yritti Anneli.
"Ännnnggghhhh!", ähisi Iiro, ja sai auton liikahtamaan vähän eteenpäin.
"Huh, ei tämä toimi", puuskahti Iiro, "en minä kyllä aio teitä työntää tässä, enkä minä mahdu edes kyytiin".
"No voisit sinä nyt vähän tuupata, jos tämä sitten käynnistyisi?", aneli Siiri.
"Tööt, tööt", yritti Anneli vielä.
"Uuuaaa uuaaa, iu iu iu iu", kokeili Henrikki vielä viimeistä tuntemaansa autoääntä, mutta turhaan.
Samassa hiiret kuulivat ison ihmisen tömistelevien askelten tulevan kohti, ja Siiri vingahti hädissään: "Karkuun!" ja hiiret hyppäsivät pois autosta ja ryntäsivät kohti edessä päin näkyvää mökkiä. Siiri ja Henrikki sulloutuivat ensimmäiseen näkemäänsä pieneen laatikkoon, joka oli hieman ahdas, mutta mukavan pehmeä. Anneli ja Iiro juoksivat mökin alakertaan ja piiloutuivat kylpyhuoneeseen ja yrittivät olla mahdollisimman huomaamattomia. Iso ihminen tuli ja katseli hieman ympärilleen.
"No höh, enkös minä ne nyt tähän laittanut? Vai veinkö minä ne jo sittenkin sinne mökkiin?", aprikoi iso ihminen, mutta poistui pian etsimättä hiiriä sen enempää.
"Onneksi tuo iso on noin hajamielinen, että se ei itsekään tiedä onko joku hukassa vai ei", naureskeli Anneli.
"Jatketaan matkaa, tämä ei ole kovin mukava paikka kuitenkaan", sanoi Iiro.
"Paraskin sanoja, sinä et sentään istu pöntöllä", vastasi Anneli.
"Hei, tuolla on tuollainen auto, mihin me mahdutaan kaikki", huudahti Siiri ilahtuneena, "kokeillaan ajaa sillä!"
"Minä kyllä ajan, sinä et selvästikään ole kovin hyvä kuski", tokaisi Henrikki ja ryntäsi oitis kuskinpukille. Siiri, Iiro ja Anneli kapusivat peräkärryyn.
"Brum brum""Trrrrr"
"Skriiiik"
"Tööt tööt"
Hiiret yrittivät taas käynnistää autoa, mutta turhaan.
"Ei se taida toimia näin", päätteli Henrikki lopulta.
"No mitäs me sitten tehdään?", ihmetteli Anneli.
"Hei tytöt, hauska idea, mutta minä otan kyllä nyt nämä hiiret ja te ette leiki niillä vähään aikaan, jooko?", sanoi yllättäen taakse ilmestynyt iso ihminen ja napsi hiiret taas yksi kerrallaan nöyryyttävästi kouraansa ja kiikutti ne mökille.
"Mitenkäs tämä olisi, tästä voisi tulla aika hauska. Mitäs lapset sanotte, jos laitettais tähän tällainen jouluntoivotus. Otetaan noi roinat pois ja laitetaan nää tähän, ja sitten nää hiiret tälleen ympärille?", ehdotti iso ihminen.
"Äää, ihan tylsä!", tuomitsi pikkuihminen.
"Ei saa purkaa noita juttuja", valitti toinen.
"Hii-i, anna!", sanoi pienin.
"Ei kun laitetaan tähän ympärille vielä jotain joulukoristeita ja ehkä jotain verhoja tonne ja kimallusta ja silleen, tästä tulee ihan nätti ja hieno", yritti iso ihminen.
"Eikä tuu, siitä tulee ihan tylsä", sanoi pikkuihminen.
"Ei sillä voi tehdä mitään", valitti toinen.
"Anna!", sanoi kolmas ja tavoitteli palikoita.
"Ei kun nyt annatte ihan oikeesti sen olla vähän aikaa, yritän etsiä siihen jotain sopivaa ja nättiä koristetta, ainakin otetaan siitä joulukorttikuva", puuskahti iso ihminen.
"Äiti saadaaksme kattoo telkkarii?", kysyi pikkuihminen.
"Ihan sama, kattokaa nyt sitten vaikka se pikkukakkonen", lupasi iso ihminen.
"Yök, tämä on varmasti tylsintä mitä voi olla!", inisi Iiro.
"Älkää nyt vielä liikkuko, tai se syyttää taas noita lapsia", sanoi Siiri, "kyllä me tässä hetki kestetään",
"No vähän aikaa joo, mutta en kyllä aio jäädä tähän koko jouluksi", uhkasi Henrikki.
"En minä usko että me tässä kauaa joudutaan olemaan, eiköhän nuo lapset pelasta meidät aika pian", uskoi Siiri.